NinaFrom Muista pitää huolta itsestäsi!

Mitä jos keskityttäisiin tärkeisiin asioihin, otettaisiin lusikka omaan käteen?

Voitaisiinko nousta barrikadeille lastensuojelun puolesta? Vanhustenhoidon parantamisen puolesta? Eläinten oikeuksien puolesta? Nuorisotyöttömyyden poistamisen puolesta? Nuorisotakuun toteutumisen puolesta? Yrittäjyyden puolesta? Tasapuolisen koulutuksen puolesta? Maataloutemme säilyttämisen puolesta? Työpaikkojen puolesta? Kiusaamattomuuden puolesta? Terveyspalveluiden tason parantamisen puolesta? Syrjäytymisen ennaltaehkäisyn puolesta? Ja listaahan riittäisi…

Minusta tärkeintä on hyvinvoinnin säilyttäminen sekä parantaminen niiltä osin, kuin sitä tulee kehittää. Ja kehittämistä riittää.

Maksan veroja aivan liikaa. Ihan joka asiasta, tuotteesta, palvelusta. Kuten muutkin. Haluan vastinetta rahalle. Haluan, että asioita parannetaan Suomessa, lähellä. Haluan vaikuttaa siihen, mihin verovarojani laitetaan. Tiedämme, että kohteet eivät ole aina sitä, mitä kerrotaan.

Edelleen: niin kauan kuin rahankeräystä suoritetaan esim. Lastensairaalalle, eikä varoja ole siihen valtiolla antaa, niin kauan tämä ei ole sellainen Suomi, jota toivon olevan.

Elämme velaksi. Niin tekee moni muukin maa. Ja paljon suuremmin kuin me. Mutta suureen ääneen on huudeltu, että lapsemme tulevat kärsimään ottamastamme velasta. Niin. Velalla maksamme EU-tukia muille, velalla osallistumme taakanjakoon, velalla autamme solidaarisuudessamme muita. Entä me itse?

Meidän ei kannata tuhlata pienen kansan pieniä voimia kinasteluun. Meidän tulee fokustaa oman maan kuntoon laittoon. Meidän on pakko alkaa olla enemmän itsekkäitä oman maan hyvinvoinnin takaamiseksi. Yhdessä, yhteistyöllä. Mutta jokaisella kansalaisella on vastuu, yksilönä myös!

Minusta on aika kammottavaa, että yrittäjät on unohdettu, rahat ovat loppu, jotta voidaan perustaa yrityksiä. Nuorisotakuu ei toteudu, rahat eivät riitä. Ennaltaehkäisevään perhetyöhön ei ole rahaa eikä resursseja. Oppilaat ovat eriarvoisessa asemassa maassamme, jossa pitäisi olla mahdollisuus tasapuolisesti saada laadukasta opetusta, olipa lähtökohdat lapsella mitkä. Vain siten meillä syntyy uusia innovaatioita, menestystarinoita Suomessa ja maailmalla, kun tuemme jokaisen lapsen ja nuoren kehitystä ja koulunkäyntiä.

Jokainen meistä voi vaikuttaa parempaan tulevaisuuteen, sekä itsemme että lastemme osalta. Tuetaan kotimaista tuotantoa, ostetaan kotimaista, kotimaassa valmistettua, suunniteltuja tuotteita, käytetään palveluita. Ostamalla suomalaista työllistämme. Tehkäämme parempia valintoja, jo tänään! Itse!

Älkäämme roskatko. Jokainen meistä on nähnyt tien vierillä, metsässä, kaduilla, festareilla, ihan joka puolella, ihan liikaa roskia. Joku ne kerää. Miksi? Miksi ei ihan itse? Omat roskat! Voimme vaikuttaa tähänkin, ja nyt puhutaankin säästöistä (luonnon säilyttämisen lisäksi). Kaupungeille aiheutuu roskaamisesta kaupungista riippuen vuosittain täysin turhia kustannuksia (Hki 11 meur/v). Jokaisen vastuulla on siivota omat jälkensä!

Aika yksinkertaisia asioita, helppo toteuttaa. Hienoa on se, että jokainen voi vaikuttaa hyvinvointiin, sekä itsensä, että muiden. Ottamalla lusikan kauniiseen käteensä, eikö vain?

 

Nina From

http://suomalainentyo.fi/

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/rakennus/2012-04-25/Roskaaminen-aiheuttaa-Helsingille-j%C3%A4ttikustannukset-3309031.html

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Jos kutsut kansalaisia mukaan taistelemaan noiden asioiden puolesta, voiko siitä tulla valtiopetossyyte?

Käyttäjän NinaFrom kuva
Nina From

En tiedä, enkä uskalla kokeilla.

Onko tuossa kuitenkin mielestäsi asioita, joiden vuoksi kannattaisi hieman hommia tehdä?

Anna-Leena Nieminen

Lastensuojelun puolesta taistelu vaatii päätäntävallan palauttamista vanhemmille itselleen valtiolta joka on ominut lapset.

Samoin vanhustenhoidon kohdalla, valtio irti heistä ja heidän omaisistaan.

Nuorisotyöttömyyden poistaminen edellyttää lainsäädännön purkamista:

    - laki ay-liikkeen erityisasemasta
    - laki työehtosopimusten yleissitovuudesta
    - laki irtisanomissuojasta
    - yrityksen perustamiseen liittyvä sääntely
    - taksisääntely
    - apteekkisääntely
    - joukkoliikenteen sääntely ja tuet
    - yritystuet
    - maataloustuet
    - kauppojen aukioloaikojen sääntely
    - hintasäännnöstely
    - rakennusmääräykset
    - valtion koulutusmonopolin purkaminen
    - valtion viinanmyynnin monopolin purkaminen
    - kaavoitusmonopolin purkaminen
    - valtion rahamonopolin purkaminen

Tämä rakenteiden purku on myös yrittäjyyden ja aitojen työpaikkojen puolustamista ja syrjäytymisen ehkäisyä.

Nuorisotakuun puolesta ei pidä taistella vaan sitä vastaan kelvottomana totalitaristisena järjestelmänä.

Kuten ei myöskään "tasapuolisen koulutuksen" puolesta, koska tasapuolisuus on utopiaa ja tasapäisyys kehitystä taannuttavaa. Vaan pitää taistella koulutuksen vapauttamisen eli oppivelvollisuuden ja valtion yhden ja ainoan pakollisen koulutusohjelman purkamisen puolesta.

Samoin terveyspalvelujen aito vapauttaminen markkinoille parantaa niiden laatua ja asettaa hinnat kohdalleen.

Tosiaankin, lusikka pitää laittaa omaan käteen.

Käyttäjän NinaFrom kuva
Nina From

Minusta kaikki ehdotukset, jotka rakentavat hyvinvointia, ovat arvokkaita.

Itse tein taas niin, että lomareissulla poikkesin lähiruokamyymälään, tilasin luomuruokaa ja ostin kassillisen kotimaisia gluteenittomia tuotteita sekä muutaman muun ruokatuotteen. Laitoin kuvaa ja viestiä löydöksistäni fb:n ja jaan tietoa kotimaisista pientuottajien tuotteistakin, joiden toivon löytävän myös isojen markettien valikoimiin.

Pienistä puroista suuriksi keitaiksi.

Kim Pihl

Olen arvoisten molempien naisten kanssa samaa mieltä mutta: Ongelma on siinä että tässä maassa ei ole aikoihin ollut sivistynyttä asiointia oikeastaan millään tasolla. Luokkayhteiskunnan kumoaminen kerralla lapsuudessani ei tuonut mitään uutta paitsi että kotikasvatukseen jota silloin vielä oli kuului sivistyneisyys, vanhempien ja auktoriteettien kunnioittaminen (ei nöyristelyä), sitä seuraavankin sukupolven kasvattaminen elämänkokemuksen kautta,koko perheen ja suvun kanssa yhteistoiminta, toistemme tukeminen ja auttaminen sekä suojiin ja turvaan ottaminen tarvittaessa. Asioista ei tarvinnut kailottaa ympäriinsä eikä vanhempaa sukupolvea jätetty samalla kun vaaditaan että joku tuntematon "hoitaisi" näitä, hävettää !! Eduskuntaan, hallitukseen ja vaativiin virkoihin kelpaavat ketkä vaan pätevyydestä viis. Hävyttömimmät huutelevat kuten tällä palstalla vaatien kaiken itselleen heti nyt ! Eduskuntavaaleissa enemmistön eduskuntaan äänestäneet ovat äänestäneet väärin jne. Mutta. eihän mennä barrikadeille tai kaduille banderollein huutamaan yhdessä tasatahtiin. Se on hävytöntä käytöstä ja juuri se erottaa meidät heistä jotka päivittäin sotkevat yhteiskuntaamme julistamansa yhden mutta vaihtelevan totuuden turvin !

Toimituksen poiminnat